|
|

|

|
|
Kasvikset ja turvallisuus
Suomalaisissa kasviksissa, hedelmissä ja viljoissa torjunta-ainejäämät ovat niin vähäisiä, että niistä ei ole haittaa terveydelle. Apetit-sopimusviljelmillä noudatetaan IP-viljelymenetelmää, joissa torjunta-aineita sekä lannoitteita käytetään vain todetun tarpeen mukaisesti ja oikea-aikaisesti. Kotimaisten raaka-aineiden hankinnassa ja jalostuksessa toimitaan, niin että raaka-aineet saadaan mahdollisimman nopeasti pellolta pakkaseen. Näin taataan puhdas ja turvallinen raaka-ainetuotanto.
Apetit-pakastevihanneksista valtaosa käy läpi esikypsennyksen, jotta vihannesten entsyymitoiminta ei jatku ja vanhenna niitä pakastesäilytyksen aikana. Apetit-pakastevihannekset eivät sisällä lisäaineita, vaan ne esikypsennetään pelkässä vedessä tai höyryssä, jäähdytetään ja pakastetaan.
Kaikista pakastetuotteista löytyy kuluttajalle tiedoksi myös parasta ennen –merkintä, mutta se ei merkitse viimeistä käyttöpäivää. Tuotetta ei kannata heittää pois ennen kuin on katsonut, haistanut ja maistanut, onko se käyttökelpoista. Tärkeää on myös säilyttää tuotetta oikein.
|
|
|
 |
|
|