|
|

|
 |
|
Kasvikset vastuullisesti pellolta pöytään
Lännen Tehtaiden toimintaperiaatteena kotimaisen sopimusraaka-aineen hankinnassa ja jalostuksessa on toimia niin, että raaka-aineet saadaan mahdollisimman nopeasti ja vastuullisesti pellolta pakkaseen ja ruokapöytään.
Herne on hyvä esimerkki ympäristöystävällisesti viljellystä, turvallisesta laatutuotteesta. Hernesato korjataan pellolta oikea-aikaisesti tehtaan omilla puimureilla ja jalostetaan välittömästi kuljetuksen jälkeen pakasteherneeksi. Kaiken kaikkiaan herneen matka pellolta valmiiksi pakasteeksi kestää noin kaksi tuntia. Herneiden tuoreus säilyy –20 asteessa vähintään 18 kuukautta.
Ympäristötekijät huomioidaan sekä raaka-aineen laadussa että viljelyn ja teollisen käsittelyn kaikissa vaiheissa. Jokainen Apetit-sopimusviljelijä on koulutettu tunnistamaan viljelemänsä kasvin viljelyyn liittyvät erityisvaatimukset. Viljelmillä valvotaan mm. ravinnemäärien (erityisesti typpi ja fosfori) sekä torjunta-aineiden käyttöä.
Apetit Pakaste Oy hankkii myös ulkomaiset raaka-aineet tutkituilta toimittajilta valtaosin Euroopan unionin alueelta.
|
|
|
 |
|
|