Repäise nahka silakkafileistä ja pane fileet kulhoon. Sekoita liemen aineita niin kauan, että suola on kunnolla liuennut. Kaada liemi fileiden päälle, sekoita ja anna maustua 2–4 tuntia.
Tehosekoita huoneenlämpöiset kastikeaineet sileäksi. Valuta silakkafileet hyvin ja pane tillisilpun kanssa kerroksittain tarjoiluastiaan tai lasipurkkiin. Valuta kastike päälle. Peitä ja anna maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta ennen tarjoilua.
Nauti ruisleivän, hapankorpun tai perunoiden kanssa.
Kommentoi ja arvostele
Päivä: 23.08.2011
Nimi: Apetit
Kiitos palautteesta. Netistä löytyy ohjeita Oopperakellarin silakoihin, joissa silakat pyöräytetään ennen leivitystä ja paistoa kerma-keltuaisseoksessa. Eli kyseessä on ennemminkin paistetut silakat. Reseptimme nimi vaatii siis oikaisua. Tämähän on yksi versio sinappisilakoista, tosin punaviinietikalla marinoituna.
Oopperakellarin silakoihin tarvittaisiin
600 g silakkafileitä
1 dl kuohukermaa
2 kananmunan keltuaista
Leivitys
1 12 dl ruisjauhoja
1 1/2 tl suolaa
Päivä: 23.08.2011
Nimi: Eija Sivén
Varmaan hyvä resepti mutta, henkilökohtaisesti minua kiukuttaa kun jonkin klassikkoruoan nini otetaan reseptiin missä ei tässä tapauksessa ole muuta yhteistä alkuperäiseen kuin silakat.
Oopperakellarin silakat on marinoitu, leivitetty ja voissa paistettu kuuluisa herkku, ei tämän reseptin tuote. Etikkaa voidaan laittaa pöytään silakoita tarjoillessa muttei sillä läträtä päiväkausia..mrrrr. Hävetkää tälläistä pohjoismaisen ruokakulttuurin solvaamista!! Reseptejä voidaan toki päivittää muttei tässä ole kyse siitä !
Mikäli havaitset virheen, puutteen tai epätäsmällisyyden ruokaohjeiden tai ruokavalioiden yhteydessä, kirjoita huomiosi kommenttiin. Näin autat meitä kehittämään ja tarjoamaan helposti valmistettavaa, terveellistä ja hyvänmakuista ruokaa – suomalaiseen makuun.