Sekoita maalaiskasvisten joukkoon kulhossa oliiviöljy, timjami, chilikastike, suola ja mustapippuri. Anna kasvisten marinoitua huoneenlämmössä noin tunti.
Kuumenna paistinpannu ja kuumenna puoliksi sulaneet kasvikset niitä koko ajan käännellen.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja lado leivät sille. Jaa vuohenjuustoviipaleet leiville ja paista 220-asteisen uunin keskitasolla noin kahdeksan minuuttia tai ’grillaa’ juuston pinta kullan ruskeaksi ja rapeaksi uunin grillivastuksilla 2-3 minuutin ajan. Revi salaatti ja puolita tomaatit. Jaa salaatti ja tomaatit neljälle. Jaa päälle lämpimät kasvikset ja viimeistele annokset vuohenjuustoleivillä. Ripottele pinnalle salaattisiemenet ja tarjoa heti.
Mikäli havaitset virheen, puutteen tai epätäsmällisyyden ruokaohjeiden tai ruokavalioiden yhteydessä, kirjoita huomiosi kommenttiin. Näin autat meitä kehittämään ja tarjoamaan helposti valmistettavaa, terveellistä ja hyvänmakuista ruokaa – suomalaiseen makuun.