Valmista juustokastike: sulata margariini paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot ja kiehauta. Kaada maito kattilaan hitaasti, koko ajan sekoittaen. Lisää juustoraaste. Asettele 1/3 kalasuikaleista öljytyn uunivuoan pohjalle. Peitä Pomodoro-kasvissekoituksella ja valkosipulilla. Lado päälle kerros lasagnelevyjä. Kaada levyjen päälle osa juustokastikkeesta. Tee vielä pari kerrosta samalla kaavalla ja peitä päällimmäinen lasagnelevykerros juustokastikkeella. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 175 °C uunissa, alatasolla n. 50 minuuttia.
Mikäli havaitset virheen, puutteen tai epätäsmällisyyden ruokaohjeiden tai ruokavalioiden yhteydessä, kirjoita huomiosi kommenttiin. Näin autat meitä kehittämään ja tarjoamaan helposti valmistettavaa, terveellistä ja hyvänmakuista ruokaa – suomalaiseen makuun.