Pehmitä jäiset peruna-sipulisuikaleet kasviöljytilkassa paistinpannussa miedolla lämmöllä, sekoittele pannun sisältöä silloin tällöin. Kaada kulhoon ja jäähdytä haaleaksi. Lisää jauheliha, kananmuna ja mausteet ja sekoita mureketaikina. Painele kaksi kolmasosaa taikinasta voidellun, pitkänomaisen uunivuoan (noin 1 ½ l) pohjalle ja reunoille. Levitä puolet porkkanoista, juustoraaste (jääkaappikylmän Koskenlaskija-juuston voi raastaa karkeaksi) ja loput porkkanat taikinan päälle vuokaan. Peitä täyte lopulla mureketaikinalla. Paista uunissa 200 asteessa 35–40 minuuttia.
Tarjoa mureke suoraan uunivuoasta tai kumoa se hiukan jäähtyneenä tarjoiluvadille. Nauti raikkaan salaatin kanssa.
Mikäli havaitset virheen, puutteen tai epätäsmällisyyden ruokaohjeiden tai ruokavalioiden yhteydessä, kirjoita huomiosi kommenttiin. Näin autat meitä kehittämään ja tarjoamaan helposti valmistettavaa, terveellistä ja hyvänmakuista ruokaa – suomalaiseen makuun.